Laulan mun lauluni, mun runoni. Kun annoin nimen blogilleni, se syntyi sellaisena kun syntyi. Kontrolli- minäni koitti epävarmana sitä hioa ja jätin "mun runoni" pois. Tänään heräsin rauhalliseen aamuun ja tuntui ihanalta, että voin kirjoittaa tänne. Laulan mun lauluni. Koin nyt vahvemman merkityksen nimelle. Se kertoo siitä, että haluan täyttää paikkani ja tehtäväni tässä elämässä. Minun on laulettava lauluni, elettävä sitä mitä olen. Ihanaa, että olen sallinut blogin olla täällä, vaikka suorittaja- minä on tuntenut vaikeaksi sen, että se välillä on pitkiä aikoja hiljaa. Pelko- minä on myös ollut huolissaan siitä, että mitä kaikkea tänne olen kirjoitellut, olenko paljastanut jotain häpeällistä itsestäni tai ajatellut väärin joskus, kauheaa! Mutta nyt tänä aamuna tässä rauhan tilassa, minulla on ihanasti antaa tilaa kaikelle suorittajalle ja pelolle ja kaikelle rauhalle ja hyväksynnälle.
Olen liikuttuneen onnellisena seurannut nuorempia sukupolvia ja sitä kuinka sieltä nousee vahvoja voimia, jotka vaikuttavat maailmaan. Vaikka maailma harhauttaa meitä ja todellakin nykyaikamme ylivirittynyt rytmi ajaa meitä ahdistukseen, niin on ollut helpottavaa huomata, että mikään mitä maailmassa tapahtuu, ei pysty ikuisesti peittämään alleen muita voimia. Sieltä nousee vimmalla uutta. Rakastan kuunnella Magiapodin Elsi Valerianan puhetta. Käyn ihmisten kanssa työssäni läpi länsimaisen hoitotyön termein asioita, joita hän sanoittaa myös. Hän sanoittaa asioita, jotka tunnen, mutta joille en ole tuntenut sanoja. Hänen opetuksensa, tapansa puhua ja rauhallinen puherytminsä on ihanaa! Olen saanut siitä valtavasti.
Tänään tuntuu helpolta rakastaa maailmaa. Rakastaa tätä ihanaa elämää luovaa ja kuhisevaa maapalloa. Tunnen valtavaa kiitollisuutta elämää kohtaan. Sinulle, joka luet tätä, toivon turvaa ja rakkautta ja halaan sinua täältä toukokuun aamusta ja lintujen laulusta, missä sitten oletkaan.
