Riita. Lähdet vaan meneen! Et välitä siitä, että jään yksin, vahingoitettuna, haavoitettuna, rikkinäisenä! Olet ylimielinen, ymmärtämätön, naureskelet vaan mulle, viestität kaikin tavoin kuinka tyhmä ja arvoton olen. Vihaan sua!
Ihana viha. Kiitos, kun oot aina mun puolella. Suojelet mua.
Olin niin huumaantunut taidostani raivostua, että käännyin katsomaan vihaani.
En tiedä miksi, mutta tarkensin katseeni rakastavaksi. Äkisti, vihani meni hämilleen (se ei ole tottunut siihen, että sitä katsotaan lempeillä silmillä, se saa yleensä aina tehdä työnsä rauhassa).
Kun se hämmentyi... näin sen taakse:
Turvattomuus
Yksinäisyys
Neuvottomuus
Häpeä
Suru
Pelko
Avuttomuus
Häpäisty pieni minä, senkin näin siellä kaiken takana...
Näin tämän kaiken ja katsoi vain hetken.
Katsoin vain pienen hetken.
Rakas vihani. Kiitos, että suojelet minua. Kiitos, että suojelet kaikkea tuota mitä kannan sisälläni. Kiitos etenkin, että olet suojellut häpäistyä pientä minua, joka on jätetty yksin. Kiitos rakas viha.
Mutta.
En halua enää kantaa näitä sisälläni. Sinun ei tarvitse suojella niitä enää.
Annetaan niiden yhdessä tulla esiin.
Haluan ottaa ne syliini, etenkin tuon pienen minän, joka jätettiin yksin.
Haluan sen syliini.
Ja viha, lupaan olla sille lempeä, lohduttaa sitä, ruokkia sitä.
Ja jos se haluaa, annan sen mennä.
Saat päästää sen ja kaikki muutkin suojistasi, olen valmis.
Rakas viha, kiitos <3
Lupaan sinulle, että olen valmis.
Voit hellittää, voit luottaa minuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti