Metsäliike ja Elokapina

Luin Helsingin sanomista uutisen oikeudenkäynnistä Elokapinan ja Metsäliikkeen aktivisteja vastaan. Asia liittyy Länsi-Lapin Kolarissa sijaitsevan Aalistunturin metsähakkuisiin ja Sodankylän Viiankiaavan kaivoshankkeeseen. Aktivisteja syytetään niskoittelusta poliisia vastaan ja hallinnan loukkauksesta.

Tunsin ihan valtavaa tyhjyyttä. 

Ei ole mielestäni epäilystäkään, etteikö aktivistit olisi oikealla asialla. Me kaikki olemme tässä ajassa kiitollisia historiamme rohkeille ihmisille, jotka eivät ole taipuneet, vaan taistelivat muutoksen eteen. Sairaanhoitajan mielenmaisemassa näen aktivistit valkosoluina kamppailemassa hirveää taudinaiheuttajaa vastaan. 

Olin hyvin ilahtunut, kun luin mielenosoittajien tueksi pidetyn joukkorahoituskampanjan keränneen 22 000 euroa alle kahdessa vuorokaudessa. Tyhjyyteen syntyi pieni toivon kipinä.

Tyhjyyden tunteeni on epätoivon tunne. Epätoivo siitä ristiriidasta, että itse olen osa tätä taudinaiheuttavaa mekanismia ja en haluaisi olla. Kulutan luonnonvaroja enemmän kuin pitäisi. Käytän laitteita, joiden vuoksi maaperästä louhitaan metalleja. En vieläkään ole se talvipyöräilijä, joka haluan olla, vaan autoni käynnistyy pihassa liian usein. Istun täällä toipumassa työviikosta toimintakyvyttömänä. Lamaantuneena vain seuraan uutisista, kun toiset laittavat itsensä likoon, jotta me kaikki pelastuisimme.

Osa rahoistani valuu edelleen tautikasvaimen mekanismin pyörteisiin. Voisin havahtua tähän. Voisin valita valuttaa ne myös näiden rohkeiden ihmisten oikeudenkäyntikuluihin. Voisin edes viestiä näin näille taistelijoille, että olen heidän puolellaan. 

Tyhjyyden tunnetta voisi tosiaan hoitaa muullakin tavoin, kun ostoskeskuksen mainosvaloenergiaan vajoamisella tai sokerikyllästyksellä tai uppoamalla somehuuruihin. En syytä meitä ihmisiä ketään siitä, että koemme voimattomuutta toimia toisin kuin tiedostaisimme olevan hyväksi meille. 

Mutta joukkorahoituskampanjaan osallistumalla voimme antaa tukemme. Kaikki mikä säästää koskematonta luontoa on oikea teko. Tyhjyyden tunne voisi täyttyä toivosta.

Olisi ihanaa, jos ihmiskunnalla olisi kyky säädellä itseään siten, että se oppisi toimimaan osana elinvoimaista planeettaa. On harvinaisempaa, mutta tiedetään tapauksia, joissa syöpäkasvain kehossa on rauhoittunut. Solut ovat alkaneet taas toimia systeemissä siten, että kaikki virtaa ja keho toimii. 

Nyt piirrän itselleni kartan, jonka avulla hahmotan reittini. Haluan löytää paikkani osaksi valkosolujen porukkaa.

Muistan tämän hetken ikuisesti!
Pysähdyimme katsomaan metsää ja saimme kokea kaiken kauneuden.