Yritin kirjoittaa runoa. Paperille syntyi alku: “Sisälläni on jänis”.
Kirjoittamisen flow ei tästä (lupaavasta?) alusta auennut.
Kirjoitin kysyen itseltäni: “Mitä minun tulisi tehdä?”. Paperille kirjoittui sanat samalla hetkellä: “Mene ulos luontoon!”.
Jäin vielä vitkuttelemaan ja sitten syntyi lisää tekstiä: “NYT HETI!”.
Lähdin.
Menin ihanaan lähimetsään, vain odotin. Ja niin kalibroiduin sellaiseen tilaan, jossa minun oli helpompi olla.
Voiko tämä olla näin yksinkertaista? Minun ei tarvinnut kelata mitään mielessäni, tajuta mitään, suorittaa mitään, ottaa mitään lääkettä.
Piti kävellä metsään ja olla.
En tarvinnut tekoälyä kertomaan tätä. Vastaus löytyi itsestäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti