Hiljaisuus on hengittävää ja Luojan läsnäolon voi tuntea. Kuinka se voikaan olla kaiken jälkeen se päällimmäinen ajatus: olet siinä ja voin aistia tai tuntea tai olla vain tässä tietäen, että tässä on niin paljon kaikkea muutakin. Voin vain olla ja tuntea olevani tässä. Rakkaus ei riitä sanana kuvaamaan kokemusta, mutta siihen on kai tyydyttävä. Loputon rakkaus ja leikkimielisyys.
En tiedä mistä olin saanut päähäni ajatuksen, että minun tulisi tietää jokin päämäärä tai asettaa jokin tavoite. Tuskailin sen asian kanssa, että onko minussa nyt jokin vika, kun en osaa sellaista asettaa. Yritin väkisin, mutta se oli uuvuttavaa ja ilo katosi. Mutta kaiken tämän keskellä aloin tuntea yhteyttä. Lopulta sain luvan olla, keskittyä, leikkiä, piirrellä, kirjoitella hassuja sanoja toistensa perään.
Jotakin minusta murtui pois ja oli helpottavaa tuntea rakkautta taas. Oli helpottavaa kyetä rauhoittumaan ja keskittymään. Oli ihanaa tuntea pystyvänsä kuuntelemaan. Huomasin voivani luottaa ja uteliaisuus heräsi. Kuinka ihmeellinen on toinen ihminen. Kuinka rakastankaan kuulla mitä sinulla on sanottavaa.
Tilaa. Se katoaa kaiketi herkästi. Loputtoman tilan saa astuessaan taivaan alle syömään vadelmia ja mustikoita. Kun on tukehtumassa ahtauteen, ei voi uskoa, että koko ajan oli mahdollisuus muuttaa asentoaan ja astua taivaan alle.
