Edelleen lukiossa

Näen aina välillä unta, jossa käyn edelleen lukiota. Stressaantuneena sählään siellä, murehdin kuinka kursseja on jäänyt suorittamatta ja jollain tavalla homma ei vain ole hanskassa. Sitten huomaan unessani, että olenkin jo suorittanut kurssit ja valmistunut aikoja sitten. Seuraavaksi ihmettelen, että mitä hemmettiä edelleen pyörin täällä. Olisin aikoja sitten voinut mennä eteenpäin. Kuljen lukion käytävillä ja mietin, että mihin täältä kuuluu lähteä.

Jokin aika sitten taas uni toistui. Lapsen itku herätti minut ja uni keskeytyi. Olin vielä menossa aamuvuoroon, mikä hieman kirpaisi yövalvomisen kanssa. Herätessäni ensimmäinen ajatus oli, että nyt pureudun tähän uneen kunnolla. Unessa oli myös suora kysymys anopiltani hoivakoteihin viitaten. Ikään kuin alleviivattiin minulle työpäiväni merkitystä, että jotain liikahtaisi päässäni. Ja liikahtihan siellä.

Työpäivän aikana unen viesti konkretisoitui. Kamppailin työvuorossani stressaantuneena tuttujen ongelmien kanssa. Oi miksi olen täällä taas, kysyin itseltäni, näiden samojen ongelmien kanssa. Ne eivät ole minun vallassani ratkaistavissa. Koin vahvasti, että paikkani on toisaalla. Koin olevani vanhassa työssäni keikkalaisena ikään kuin suorittamassa niitä jo käytyjä lukiokursseja uudestaan. Olen oppini saanut siinä ympäristössä. Nyt se oma työ mietintään! Se ei ole paluu vanhaan. Se on jotain uutta.

Uni ja työpäivä sysäsivät liikkeelle taas ajattelutyön, joka on ollut pysähdyksissä. Haaveen toimia yrittäjänä. En näe muuta vaihtoehtoa. Olen ottanut käyttöön kansion, jonne olen koonnut paperille piirtämiäni ajatuskarttoja ideoiden pulputessa päähän. Onneksi lasten kanssa piirrellään joka päivä niin aina on ulottuvilla luovan ajattelun muistiinpanovälineet. Samalla on auennut yhteyksiä muihin ihmisiin. Asiat loksahtelevat paikoilleen. Ihan sama tuleeko johdatus älysovellusten tuuppimana vai jostakin muusta lähteestä, olen vain nauttinut. Ihana fiilis tehdä suunnittelutyötä, haaveilla ja leikitellä erilaisilla ajatuksilla.

Haaveilen omasta pienestä vastaanottohuoneesta tai joogahuoneesta tai hoivakodista, haaveilen villiyrttiteestä pöydällä, kangaspuista, pihakanalasta, hoitavista käsistä. Haaveilen kokonaisvaltaisesti hyvinvoivista ihmisistä, yhteisöistä, haaveilen väkevistä metsistä, ihmisten osallisuudesta tässä maailmassa. Haaveilen toimivani kanssakulkijana, keskustelijana, auttajana, hoitajana, kuuntelijana, ohjaajana. Ja kaikki tämä liittyy jollakin tapaa uuteen aikakauteen, johon olemme ihmisinä astumassa. Löydän oman työni. Luotan siihen, että asiat muotoutuvat kohdalleen. Nyt vain annan ideoiden ryöpytä!

Ilokseni olen huomannut kuinka paljon ihmiset ovat valmiita antamaan ja auttamaan yrittäjyyteen liittyen. Minulla omaa kokemusta ei ole. Pelkään pykäläviidakoita ja keskittymiskykyni voi olla surkea sinnikkyyttä vaativien asioiden äärellä. En kuitenkaan anna nyt vanhojen ajatusmallien lannistaa. Olen kuunnellut tätä ihanaa Mamaonbis-podcastia, joka huokuu ihanien ihmisten hyvää energiaa. Aivan huikeaa! Nyt on kevät. Nyt on oikea aika heittää lannoitetta asioiden pihalle ja seurata mitä sieltä alkaa kasvamaan.