Se tuntui kauhistuttavalta minusta.
Jotenkin tämä kaikki oli seurausta jostakin, joka ei mennyt niin kuin olisi kuulunut. Oli toimittu väärin.
En ymmärtänyt miten tilanteessa olisi voinut toimia toisin, mutta tiesin, ettei asiat menneet niin kuin oli tarkoitettu ja siksi heijastukset muuttuivat.
Vai oliko unessa koskaan ollutkaan kykyä nähdä omia kasvojaan?
Mitä se merkitsee, että aina peiliin katsoessa näkeekin toisen ihmisen kasvot?
Millainen maailma olisi, jos näkisimmekin heijastuksissa aina omien kasvojemme sijasta toisen ihmisen kasvot.
Tai näkisimme toisen eläimen kasvot.
Onko meidän koskaan ollutkaan tarkoitus tuijotella omia naamojamme näin paljon?
Ehkä uni ei ollutkaan kauhistuttava.
Jos peilien sijasta voimmekin aidosti nähdä itsemme ainoastaan toisen ihmisen kasvojen kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti