Tunnisteet

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Kiireinen ja kiireetön tehokkuus

hidas elämä jooga
Aina aikaa leikkiä kuralätäköissä
Puhuin ystäväni kanssa puhelimessa kuinka kiireistä voi aikuisen elämä olla palkkatöiden, perheen, kotitöiden, harrastusten kanssa. Keho ja mieli on kiireistä rytmiä täynnä ja sitä hetkeä ei päivässä tule, että voisi rauhoittua ja rentoutua. Palautumistakin aletaan suorittamaan ja ollaan pettyneitä itseen, kun siinä ei onnistutakaan. Meille tehokkuuden aikakauden suorittajaihmisille voi olla kauhistus tajuta kuinka monta tuntia ihminen tarvitsee lepäämiseen. Sitä ei voikaan suorittaa tehokkaasti.

Satunnaisesti teen hoitoalalla sijaisuuksia. Olen huomannut, että oikein kiireisen työpäivän jälkeen minun on vaikeaa asettua kotiin. Kaikki ne jokapäiväiset arkiset puuhat, yhtäkkiä niistä onkin vaikeaa ottaa kiinni. Pohdin paljon tätä työn ja perhe-elämän tasapainon löytämistä. Kuinka ihminen voisi oppia kääntämään itsensä täysin toiselle taajuudelle tullessani kotiin? Se ei taida olla luontomme mukaista. Kiire ei haihdu kehosta noin vain. Kun lapset kasvavat, aion tehdä taas enemmän palkkatöitä kodin ulkopuolella. En kuitenkaan halua antaa työn nielaista minua kokonaan. Olen huolestuen havainnut keikkatöitä tehdessäni, että työn rytmi ja vaatimukset eivät ole kehittyneet toivomaani suuntaan. Hoitajien pitäisi pystyä vieläkin enemmän venymään, joustamaan, kiirehtimään, kirjaamaan, olemaan, kuuntelemaan, tietämään.

Joogaharjoitus on aina turvapaikka. Luotan siihen, että voin aina laskeutua siihen ja tunnustellen havaita missä mennään ja antaa ratkaisujen tapahtua. Kohtuuttomia työelämän vaatimuksia se ei muuta miksikään. Silti se auttaa minua olemaan hyppäämättä oravanpyörään. Oravanpyörällä tarkoitan nyt tässä sellaista tilaa, josta ihmisen on vaikeaa päästä pois, jossa hän vain tekee kiireessä, tiedostamatta, stressaantuneena. En koskaan enää halua sellaista elämää. Hoitajana koen tehneeni ainakin kuukausia ellei jopa muutamia vuosia työtä sellaisessa tilassa.

Pahinta oravanpyörätilassa suorittamisessa itselläni oli ennakoimattomuus omassa käyttäytymisessä. Hermostuin kerrankin mukavalle työkaverilleni, joka suoraan kritisoi kasvotusten minulle tapaani hoitaa työtäni. Sen sijaan, että olisin arvostanut hänen suorapuheisuuttaan ja kyennyt kuuntelemaan, sisältäni noussut kuohahdus oli hallitsematon. Saatoin myös purskahtaa itkemään kesken opiskelijan loppuarvioinnin. Se oli todella kiusallista. En ymmärtänyt miksi niin kävi. Nyt ajattelen, että ehkä minusta tuntui pahalta niiden nuorten kohdalla, jotka olivat intoa ja toivoa täynnä. Tiesin, ettei kukaan ihminen pysty toimimaan arvojensa mukaisesti kiireessä, paineessa, kohtuuttomissa odotuksissa ja vaatimuksissa.

Sijaisena toimiminen on ollut lääkettä oravanpyörässä vereslihalle juosseelle hoitajalle minussa. Tiedän nyt varmaksi sen, että ihmisten hoitaminen ja auttaminen on minun tehtäväni. Ehkä tulen aina toimimaan sijaisena ilman vakituisen työpaikan tuomaa pysyvyyden tunnetta. Hyväksyn sen. Silloin pystyn varmasti helpommin säätelemään arkea omien voimavarojeni mukaan.

On hyvä muistaa olemassa olevan myös valtavaa tehokkuutta, joka tapahtuu puskematta väkisin. Silloin kaikki tapahtuu kuin itsestään huomaamatta, pakottamatta, eikä se ole koskaan väkivaltaista itseämme, toisiamme, ympäristöämme, tätä kaikkeutta kohtaan. Se on näitä joogan tuomia lempeimpiä oivalluksia kiireen ja koneiden aikakauden ihmiselle. Etsin ja opettelen vielä tätä. Olen toiveikas. On varmasti olemassa tasapaino, jossa ihminen kokee voivansa ja suoriutuvansa hyvin kaikilla tarvittavilla elämän eri osa-alueilla.

Ei kommentteja: