Raskas mutainen piha, joka pitää ylittää päästäkseen kotiin
Sinä välissä muun maailman ja kotimme, olematta missään
Aina kaukana minusta
Kompuroin päättömiin mustiin kissoihin
Pelkään omia kasvojani
Kuinka olisin sen kaiken voinut jo ymmärtää silloin?
Olisiko sillä ollut merkitystä, jos olisin paremmin tiennyt?
Vai riittikö pelkkä aavistus,
osasinko varautua sittenkin
nähdessäni toiset kasvoni?
Mutaisesta pihasta huolimatta
tässä me olemme juuri ja juuri
rakastavaisina
Oli ehkä hyvä, että katsoin tarkasti, annoin kasvoni olla olemassa,
peilikuvani rumana ja hirveänä
Ja miten ihanaa on nukkua vieressäsi nyt
Kaiken alta kasvava tunne
Kuinka sinua rakastankaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti