Vietämme lapsen syntymäpäiväjuhlia pian ja tarvitsin leipomiseen aineksia. Otin molemmat pienokaiset mukaan kauppareissulle. Se on heille harvinaista, koska emme juurikaan käy kaupassa. Tilaamme ruokaostokset yleensä viikoksi valmiiksi keräiltyinä.
Kaupassa lapset istuivat kärryissä paikallaan ihmetellen ihmisiä ja tavaroita. Vaihdoin tuttujen kanssa kuulumisia ja aikaa kului, eivätkä 1- ja 2-vuotiaani alkaneet kiemurtelemaan. Oli ihanaa jäädä jutustelemaan ihmisten kanssa, joilla myös oli aikaa.
Muistan kuinka vuosia sitten työpäiväni jälkeen kaupassa puikkelehdin pitkin hyllyjen välejä väistellen kohtaamisia ihmisten kanssa. Olin niin uupunut ja halusin vain nopeasti sohvalle makaamaan suklaapatukoideni kanssa. En olisi voinut kuvitellakaan itseäni hyväntuulisena ilman kiireen häivää kahden pienen lapsen kanssa siellä kulkemassa unohtaen koko karkkihyllyn olemassaolon.
Ossi Kakko on vuosia sitten jossakin haastattelussa sanonut pitävänsä ostoskeskuksia hyvin haitallisena ympäristönä lapsille. Se oli silloin niin radikaali ajatus, että se jäi mieleeni keikkumaan. Nykyisin olen täysin samaa mieltä. Mutta nyt siinäkin ympäristössä meillä oli ihania kohtaamisia. Tunnen voitonriemua tätä kaiken nielevää markkinakoneistoa kohtaan! En ehtinyt seurata lasten silmiä, mutta haaveilen, että heidän pieniin mieliinsä olisi jäänyt tärkeimpänä huomiona tavaroiden sijaan juuri kohtaamamme ihmiset ja keskustelut.
Yltäkylläisyyden tunteen eilen loivat kaikki ihmiset. Ihmiset, joiden kanssa saan elää ja he, joita lyhyesti kohtaan. Tämän tunteen kruunasi vielä eilen esikoisen tuleminen kotiin ja se kun sain kuunnella hänen lukevan pienille satuja. Se kun äitini tarjosi lastenhoitoapua. Se kun ihanat appivanhempani tulivat meille ja söimme yhdessä. Se kun puhuin puhelimessa ystävän kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti